Tulevaisuuden teknologia ja internet

Kehittyvä IOT – uhka vai mahdollisuus?

Posted on

IOT, eli internet of things on 2010-luvun kuumin villitys teknologian parissa. Ei ole kuluttajakaan voinut olla huomaamatta, miten jokaista arkipäiväistä asiaa pyritään parantelemaan teknologian avulla. Bluetooth siellä, bluetooth täällä. Itse viihdykkeenä IOT ei tarjoa kovinkaan hyödyllisiä ratkaisuja vielä toistaiseksi, mutta teollisuudessa, sekä lääketieteessä näkymät ovat paljon kirkkaammat ja positiivisemmat, kuten esimerkiksi tästä Forbesin artikkelista käy ilmi.

Internetin ja erilaisten signaalien avulla on mahdollisuus yhdistää toimintoja, dataa, seurantalaitteita, sekä monia muita tarkkuutta vaativia koneita, jotka voivat auttaa ihmisiä tekemään työnsä paremmin. Ei ole siis mikään ihme, että esimerkiksi lääketiede on osoittanut suurta kiinnosta IOT:ia kohtaan ja ovat myös alkaneet itsekin tätä organisaatioidensa sisällä kehittämään.

Esineiden liittäminen internettiin tarjoaa luonnollisesti rajattoman määrän vaihtoehtoja, mitä sillä pystyy tekemään. Nyt jo tiedämme, että esimerkiksi jääkaapit, kodinkoneet, saunat, sekä vaikkapa auto pystytään liittämään internettiin, joka tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuksia joita et olisi koskaan uskonut olevan edes olemassa. Esimerkiksi saunan lämmitys onnistuu tätä nykyään puhelimesi applikaatiolla. Applikaatio ei puita käy pesään laittamassa puolestasi, mutta sähkökiukaan se kuitenkin osaa päräyttää käyntiin, vaikka olisit itse satojen kilometrien päässä fyysisesti. Tämä on erityisen hyödyllinen, mikäli olet vaikka ajelemassa mökillesi ja haluat päästä suoraan lämpimiin löylyihin, pitkän ajomatkasi jälkeen!

Vaikka emme pysty vielä välttämättä useampaan vuoteen käyttämään tätä teknologiaa täysin hyödyksemme, on kuitenkin jännittävää odottaa mitä tulevaisuus pitää sisällään.

Mahdollisuus

Kuten kävimmekin jo hieman lävitse, IOT tarjoaa mahtavia mahdollisuuksia parantaa ihmisten elämänlaatua. Lääketiede tästä hyötyy luultavasti eniten, mutta myös mm. avaruusmatkailu, sekä sen tutkiminen tulee hyötymään kehittyvästä teknologiasta huomattavasti.

Kuluttajille tuotteita rakentavat ja kehittelevät yritykset ovat myös jopa tietämättään lääketieteen apuna, kokeillessaan uusia ratkaisuja IOT:in parissa. Koska alaa seurataan tätä nykyää herkeämättä, on sanomattakin selvää, että alalle syntyy “vahingossa” ratkaisuja, joka kukaan ei välttämättä olisi osannut ruveta tarkoituksella rakentamaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi n. vuonna 2020 markkinoille saapuva 5G, jonka piti alunperin mahdollistaa vain nopeammat matkapuhelinverkot. Kukaan ei kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että lääkärit voisivat suorittaa tämänkin avulla (kiitos minimaalisen vasteajan) jopa leikkauksia ja operaatioita etänä, robottikäsien ja internet-yhteyden varassa.

Uhka

Mitä enemmän laitteita liitetään verkkoon, sen enemmän se alkaa houkuttelemaan myös rosvoja. Vaikka rosvot eivät välttämättä tee mitään sillä tiedolla, että mitä älyjääkaappisi sisältää, he pystyvät mm. tulevaisuudessa vaikka kaappaamaan autosi kesken ajon. Ei tarvitse siis olla nero tunnistaakseen vakavat riskit, joita tulevaisuus pitää sisällään.

Kyberturvallisuus on onneksi kehittymässä samaan tahtia, ehkä jopa hieman edelläkin, kuin verkossa rehottava rikollisuus. Kyseessä on kuitenkin ainainen kissa & hiiri-leikki, jossa molemmat osapuolet kehittelevät omia keinojaan ja laitteistojaan, toisen päihittämiseksi. Tavallisen kuluttajan ei auta kuin seurata sivusta ja toivoa parasta.

Mobiililaitteet

Kuluttajien puolella suurin hyötyjä on mobiililaitemarkkinat. Eritoten erilaisten pelien kehittäjät ovat kiinnostuneet “esineiden internetistä”, sillä se luo täysin uusia mahdollisuuksia upeiden pelikokemusten kehittämiseen. Esimerkiksi netissä toimivat casinot pystyvät tulevaisuudessa tarjoamaan pelejä yhä laajemmin. Teoriassa olisi siis mahdollista, että pystyisit pelaamaan kolikkopelejä suoraan jääkaapistasi. Kuulostaa hullulta, mutta teoriassa täysin mahdollista, mikäli jääkaappisi on verkkoon kytköksissä!

Mobiililaitteiden kehitys tuo kuitenkin mukanaan alati kasvavan riskin kyberturvallisuuden osalta. Kuten ylempänä mainitsimme, verkossa tapahtuva rikollisuus rehottaa tällä hetkellä hallitsemattomana ja mobiililaitteiden käyttäjät ovat heidän ykköskohteitaan. Tämä johtuu simppelisti siitä syystä, että mobiililaitteiden turvallisuus ja palomuurit ovat selvästi heikompia, kuin esimerkiksi pöytäkoneiden.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *